Adoptiolapset

Monta vuotta meni surressa kuollutta lasta. Ida teki paljon töitä ja purki surunsa työntekoon. Mikael oli muistoissa rakkaana ja Mikaelin haudalla käytiin usein. Ida ajatteli, että hän ei ikinä enää synnytä yhtäkään biologista lasta.


Vuodet vierivät ja Ida ja Petri olivat onnelisia. Mutta tuntui että jotakin puuttuu. Lapset. Ida ja Petri miettivät jos he ottavat vaikka VALPEn kautta adoptiolapsia.


He halusivat alle kolmen vanhoja lapsia ja he saivat kerralla kolme. Lapset olivat ihan pieni kolumbialainen poikavauva, pieni tyttövauva jolla on Downin syndrooma ja kaksivuotias Jarmo-poika joka on otettu vanhemmiltaan huostaan.


He ottivat lapset vastaan ja lapset olivat todella suloisia! Ida päätti jäädä äitiyslomalle siihen saakka kunnes vauvat täyttävät kolme vuotta. Kolumbialainen poika oli tosi pikkuinen ja samoin myös Down-tyttö. He antoivat poikavauvan nimeksi Kaapo ja Down-tyttö sai nimekseen Laura.


Vauvoille ostettiin kaksostenvaunut joissa heitä työnnettiin ja toinen vanhemmista työnsi Jarmoa rattaissa. Nyt heillä on on ihan oikea perhe. Jarmo ujosteli, olipelokas, imi sormeaan koko ajan. Jarmo oli jotenkin traumatisoitunut. Ajateltiin, että kyllä se Jarmo vielä kotiutuu kun huomaa että on hyvä koti.

Idan perheonnea

Ida meni naimisiin Petrin kanssa ja häät olivat kaunis tilaisuus. Ida oli onnelinen Petrinsä kanssa ja häiden jälkeen kun arki koitti, hän teki töitä poliisina ja oli onnellinen, vasta avioitunut morsian. Töitten jälkeen hän vieti Petrin kanssa aikaa kotona mutta toisaalta molemmilla oli myös omiakin harrastuksia.


Ida huomasi myös jossain vaiheessa, että aamupahoinvointia on ja tekee mieli esim suolakurkkuja. Ida osti raskaustestin ja se näytti kahta punaista viivaa. Heille tulee vauva! Oi miten ihanaa!!! Ida oli onnellinen. Mutta työtään teki, oli siinä ahkera ja raskauden loppupuolella hän jäi sitten ansaitulle äitiyslomalle. Raskausaika sujui hyvin ja jo etukäteen tiedettiin, että poika sieltä tulossa on.


Poika syntyi sitten eräänä päivänä ja voi sitä perheonnea! Pojan nimeksi annettiin Mikael. Mikael oli todella suloinen vauva ja Idasta oli kiva hoitaa Mikaelia. Niin suloinen, hyvin syövä ja hyvin nukkuva poika ja hyvin kehittynyt. Mikael oli myös rauhallinen ja kiltti, ja jo varhain hymyilevä. Myös Idan lapsuudenperhe tykkäsi kovasti pikku Mikaelista ja sisaruksetkin olivat innokkaita Mikaelia hoitamaan.



Adessa joka oli Idan isosisko sai hoitaa Mikaelia niin paljon kuin ikinä halusi ja Mikael viihtyi tätinsä hoidossa. Kun Mikael vähän kasvoi, niin Ida otti Mikaelin mukaansa eri paikkoihin ja Mikael joko kantorepussa tai rattaissa katseli ihmetellen maailmaa.


Mikael tykkäsi vesileikeistä ja kylpemisestä kovasti ja iloisena vettä loiskutteli. Oli se ihanaa aikaa. Mikael oppi sitten ryömimään ja konttaamaan ja Idan tuli aika miettiä töihin paluuta ja etsiä hoitopaikkaa Mikaelille. Mutta sitten tapahtuikin yllättävä käänne....


Oltiin menossa mökille viikonlopun viettoon kun auto törmäsi tiellä hirveen. Auto hajosi eikä aikuisille käynyt kuinkaan mutta pikku Mikael loukkaantui vakavasti, kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan jossa Mikael menehtyi saamiinsa vammoihin vain yhdeksän kuukauden ikäisenä.



Se oli kamalaa aikaa ja surun päivä niin Idalle kuin Petrilekin kun ainoa lapsi menehtyi....