Monta vuotta meni surressa kuollutta lasta. Ida teki paljon töitä ja purki surunsa työntekoon. Mikael oli muistoissa rakkaana ja Mikaelin haudalla käytiin usein. Ida ajatteli, että hän ei ikinä enää synnytä yhtäkään biologista lasta.
Vuodet vierivät ja Ida ja Petri olivat onnelisia. Mutta tuntui että jotakin puuttuu. Lapset. Ida ja Petri miettivät jos he ottavat vaikka VALPEn kautta adoptiolapsia.
He halusivat alle kolmen vanhoja lapsia ja he saivat kerralla kolme. Lapset olivat ihan pieni kolumbialainen poikavauva, pieni tyttövauva jolla on Downin syndrooma ja kaksivuotias Jarmo-poika joka on otettu vanhemmiltaan huostaan.
He ottivat lapset vastaan ja lapset olivat todella suloisia! Ida päätti jäädä äitiyslomalle siihen saakka kunnes vauvat täyttävät kolme vuotta. Kolumbialainen poika oli tosi pikkuinen ja samoin myös Down-tyttö. He antoivat poikavauvan nimeksi Kaapo ja Down-tyttö sai nimekseen Laura.
Vauvoille ostettiin kaksostenvaunut joissa heitä työnnettiin ja toinen vanhemmista työnsi Jarmoa rattaissa. Nyt heillä on on ihan oikea perhe. Jarmo ujosteli, olipelokas, imi sormeaan koko ajan. Jarmo oli jotenkin traumatisoitunut. Ajateltiin, että kyllä se Jarmo vielä kotiutuu kun huomaa että on hyvä koti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti